Osuuskauppa ja Osuuspankki järjestävät ennennäkemättömän yhteistapahtuman Mikkelissä.
Kaikki kutsutaan mukaan iloitsemaan Meijän Mikkelistä
Osuuskauppa Suur-Savo, OP Suur-Savo ja Pohjola Vakuutus avaavat uuden vuoden näyttävästi historiallisella yhteistyöllä: He järjestävät yhdessä maksuttoman koko kansan Meijän Mikkeli -tapahtuman Kauppakeskus Stellan Tähtitorilla lauantaina tammikuun 17. päivä. Päivän aikana lavalla nähdään ja kuullaan kaikkea asiantuntijoiden paneelikeskustelusta klassiseen musiikkiin ja suositusta tubettajasta tanssijoihin.
Kahden suuren toimijan yhteistyöllä halutaan näyttää esimerkkiä koko maakunnalle.
– Haluamme luoda uudenlaista yhteistyötä ja rakentaa yhdessä laajan yhteistyöverkoston Etelä-Savon kilpailukyvyn ja elinvoiman vahvistamiseen. Päämäärä kaikilla meillä on sama, aloittaa Osuuskaupan toimitusjohtaja Taina Penttinen.
– Ei ole väliä, onko oranssi vai vihreä: Etelä-Savo saadaan nousuun vain yhdessä tekemällä, jatkaa Osuuspankin toimitusjohtaja Leena Nikula.
Ajatus Meijän Mikkeli -tapahtumasta syntyi, kun viimevuotisessa mielipidekirjoituksessa mm. Osuuskaupan ja Osuuspankin uudet toimitusjohtajat haastettiin miettimään, millaisella tapahtumalla Mikkelin hyviä puolia voisi tuoda esiin.
– Minä lupasin ottaa kopin asian edistämisestä. Aluksi mietittiin aika isollakin asiantuntijaporukalla, mikä täällä Etelä-Savossa on sitä parasta, jota haluamme vahvistaa ja millainen tapahtuma sen ympärille rakennetaan, Nikula kertaa.
Samaan aikaan Nikula ja Penttinen, molemmat vastikään tehtävissään aloittaneina, käynnistivät yhteiset tapaamiset. Tapaamisissa palattiin toistuvasti samaan aiheeseen – yhdessä tekemiseen ja yhteiseen vastuuseen alueen hyvinvoinnista.
– Nimensä mukaisesti Meijän Mikkeli muistuttaa, että kaupunki on meidän kaikkien oma ja yhteinen. Me kaikki voimme ottaa täällä toimijuutta omiin käsiimme – kääriä hihat ja tehdä asioita yhdessä, Nikula sanoo.
Päivän avaavassa paneelikeskustelussa alueen vahvuuksien, yhteistyömahdollisuuksien, uusien ideoiden äärelle kokoontuvat Penttisen ja Nikulan lisäksi hyvinvointialuejohtaja Santeri Seppälä Eloisasta, Mikkelin kaupunginjohtaja Janne Kinnunen, maakuntajohtaja Heini Utunen Etelä-Savon maakuntaliitosta, aluejohtaja Heidi Loukiainen Etelä-Savon Yrittäjistä ja myyntipäällikkö Ville Hyvärinen Mikkelin Jukureista.
Paneelikeskustelun jälkeen lava annetaan viihdekäyttöön, kun sinne nousevat vuoron perään Mikkelin kaupunginorkesteri, Mikkelin Jukurit & Blue Diamonds, Sairilan Mieswoimistelijat, Mikkeliläiset Race across the world -kisaajat Joonas Kääriäinen & Eemeli Heikkinen, koomikko Pauliina Hukkanen ja ainakin monille nuorille päivän kohokohtana tubettaja Robbe. Päivän juontaa mikkeliläislähtöinen Joanna Kuvaja.
Esiintyjäkattauksessa on pyritty ottamaan huomioon kaikki kohderyhmät, jotta tapahtuma houkuttelee paikalle mikkeliläisiä vauvasta vaariin. Myös paikallisille yrittäjille tarjottiin mahdollisuutta tulla esittelemään palveluitaan ja tuotteitaan maksuttomilla ständipaikoilla. Avoin haku järjestettiin joulukuun alussa. Kaikki halukkaat pääsivät mukaan.
– Tavoitteena on, että tapahtuma vahvistaa verkostomaista yhteistyötä ja kannustaa kaikkia toimimaan yhdessä, Nikula ja Penttinen summaavat.
Tapahtumasta löytyy lisätietoja mm.
Paikallisille yrittäjille tarjottiin mahdollisuutta tulla esittelemään palveluitaan ja tuotteitaan maksuttomilla ständipaikoilla. Avoin haku järjestettiin joulukuun alussa. Kaikki halukkaat pääsivät mukaan.
Ohjelma lauantai 17.1.2026
Klo 12 Paneeli
Klo 13.30 Mikkelin kaupunginorkesteri
Klo 14 Robbe: esiintyminen sekä Meet & Greet
Klo 14.30 Sairilan Mieswoimistelijat
Klo 15 Mikkelin Jukurit & Blue Diamonds
Klo 15.30 Kokemusasiantuntija – Ala kuin ala. Pauliina Hukkanen
Klo 16 Race across the world kisaajat Joonas Kääriäinen & Eemeli Heikkinen: Mikkeliä maailmankartalle!
Klo 16.30 Tapahtuma päättyy
Esittelypisteillä olevat tahot:
- Aseman Eväsherkku Ky
- Emilian digiapu
- EST Henkilöstöpalvelut Oy
- Etelä-Savon Pelastusalan Liitto ry
- Familar Oy
- Jalkaterapeutti Mirka Himanen
- Kirjalan Paahtimo
- Mehiläinen Terapiapalvelut/Fysioterapia, Mikkeli
- Pauliina Rundgren HandiCrafts oy
- Quantum Herbs Oy
- Rahula Ranch Oy
- Studio TilesPoint Mikkeli
- Rebemol Oy
- T:mi Tiina Elkharam
- Tanssikoulu Frame Oy
- Teatteriravintola ILO
- Unna Mikkeli / Kotiapu MariElina Oy
- Värisilmä
- OP Suur-Savo & Pohjola Vakuutus
- Osuuskauppa Suur-Savo