Yrittäjän elämää

Idea tähän kirjoitukseen lähti yhdessä Facebook-ryhmässä olleesta kirjoituksesta. Tuon tekstin oli kirjoittanut yrittäjäkollega Jenni.

Tekstin ei ole tarkoitus olla mikään valitusvirsi, ainostaan havaintoja tästä vuosien varrelta 🙂

Jennin tekstin olisi voinut jakaa vaikka sellaisenaan, mutta muokkasin ja täydensin hänen tekstiään kuitenkin omilla näkemyksilläni. Luettuani alkuperäisen tekstin jäin itsekin miettimään, miten paljon yrittäjyys muuttaa ihmistä ja ajattelutapoja. Olen itse heittäytynyt täysipäiväiseksi yrittäjäksi kesäkuussa 2011.

Palkkatyössä murehdin muiden työntekijöiden tapaan riittääkö palkka loppukuuksi. Muistelisin, että joskus ahdisti kun tilillä oli vain muutama kymppi viimeiseksi viikoksi. Yrittäjänä tiedän, ettei rahat välttämättä riitä loppukuukaudeksi, mutta uskon siihen, että asiat kyllä järjestyy ? Palkkapäivänä ahdisti katsoa pois juoksevaa rahavirtaa laskuja maksaessa. Yrittäjänä iloitsen siitä, että saa laskut maksettua!

Palkkatyössä saattoi jopa vähän iloita, jos iski flunssa, koska sai syyn jäädä kotiin lepäämään. Yrittäjänä yrittää kaikin keinoin välttää mm. flunssaa ja ketuttaa niin pirusti, jos ei ole työkykyinen. Ei muuten ole nyt reiluun viiteen vuoteen ollut kovin montaa päivää, että täysin olisin ollut poissa riveistä. Ainoat tuollaiset päivät taitavat löytyä viime kesältä, kun makasin tulehtuneen ja puhjenneen umpilisäkkeen takia keskussairaalassa.

Yrittäjänä olen oppinut elämään talouden suhteen epävarmuudessa. Joka kuukausi ei todellakaan tulot ole samat kuin edellisessä kuussa, mutta osa menoista on kyllä vakio, osa niistäkin kyllä vaihtelee kuukausittain. Kesällä kuukaudet ovat hiljaisempia, koska monet asiakkaat ovat lomalla. Siihen aina yrittää parhaana mukaan varautua, mutta suunnitelmat ei aina toteudu.

Lomat ovat etenkin yksinyrittäjänä vähän kaksipiippuinen juttu… Yrittäjänä voit itse päättää mitä ja milloin teet, mutta jos olet lomalla, niin ei siltä ajalta kerry juurikaan laskutettavaa, joten loman ajalta ei ole tulojakaan, vaikka menot kyllä kulkevat ihan normisti. Eikä muuten ole tietoa loma- tai lomaltapaluurahoista 😉 Tänä vuonna olen pitänyt lomaa toukokuussa kaksi päivää ja syyskuussa pidän vielä toiset kaksi päivää 🙂

Palkkatyössä huonosti alkanut päivä usein jatkui sellaisena, yrittäjänä päivä saattaa muuttua aivan toisenlaiseksi yhden puhelun tai sähköpostin avulla. Joku uusi tarjouspyyntö, kaupan klousaus tai saatu palaute saattaa muuttaa yhden päivän aikana fiilikset ihan toiseen suuntaan. On oikeasti ihan mieletöntä miten saman päivän aikana saattaa tulla käyneeksi niin laajan skaalan erilaisia fiiliksiä. On ylämäkeä, on alamäkeä, tasapaksua puurtamista. Vaikka välillä on käynyt näiden vuosien aikana mielessä, että mitä jos palaisi palkkatöihin, niin en kuitenkaan vielä ole siihen valmis. Pusketaan eteenpäin, kyllä ne asiat järjestyy aina.

Olenko yrittäjä?

Edelleen aina välillä eri yhteyksissä nousee esiin, että yksinyrittäjä ei ole vielä ”oikea” yrittäjä. Tämän väitteen yhteydessä kuulee usein jatkolauseena, että vasta sitten, kun on myös työnantaja on Yrittäjä. Tuon määritelmän mukaan en ole siis Yrittäjä, koska minulla ei ole työntekijöitä. Mikä siis olen?

Onhan se työntekijän palkkaaminen käynyt mielessä, mutta sitä prosessia ei ole ainakaan tehty turhan helpoksi Suomessa ja on siis edelleen ajatuksen asteella. Ja onhan se helkkarinmoinen riskikin. Ystäväni ja asiakkaani Ilkka O. Lavas (mm. Pysäyttämättömätön yrittäjä -kirjan kirjoittaja, sarjayrittäjä) kirjoitti pari viikkoa sitten City:n Ilon kautta blogiin jutun otsikolla ”4 vinkkiä: ensimmäisen työntekijän palkkaaminen”. Itselleni aiheen ajankohtaisuudesta johtuen kirmasin heti klikkaamaan linkkiä ja etsimään sitä ”oikeata” vastausta. Siellä oli vaihtoehdoiksi listattu 1. Tilaa alihankintaa toiselta yritykseltä 2. Työllistä tuntitöinä 3. Työllistä osa-aikaisena 4. Tilaa freelancerilta. Noista toteutan jo vaihtoehtoja 1 ja 4 ja saa nähdä toteutuuko jossain vaiheessa 2 ja 3.

Ensimmäisen yrityksen nimissä laaditun rekryilmoitukseni toimitin kyllä innoissani pari viikkoa sitten Mamkille, kun oli tarvetta koodaajalle, joko harjoitteluna tai ostopalveluna. Sitä kautta ei löytynyt henkilöä, mutta avun sain loppujen lopuksi LinkedInin kautta saadun kontaktin kautta.

Itse olen tähän asti työllistänyt muita tahoja alihankinnan kautta ja sillä tiellä aion jatkaa edelleenkin, kun ja jos sitä kautta löydän toimivat yhteydet tarpeisiini. Aion myös edelleen kutsua itseäni yrittäjäksi, kuten olen tehnyt kolme vuotta.

Jk. Suomen kielen sana yrittäjä on täysin väärä, ei ne mitään yritetä, vaan tehdään!